TARINAMME
Three Engineers Oy – Tarina kolmesta insinööristä
Toisin kuin valtaosa hienoista suomalaisista keksinnöistä, ajatus kolmen insinöörin ginistä ei syntynyt saunassa – tai sitä emme ainakaan myönnä. Sen sijaan, ajatus omasta ginistä kypsyi insinööritoimiston käytävillä.
Juhon kiinnostus alkoholin tislausta kohtaan syttyi isoisän sekä kartoittajana työskennelleen sukulaismiehen tarinoista, joissa he olivat törmänneet paikallisiin syrjäseutujen isäntiin keittopuuhissa korpikuusen suojassa. Itserakennetut pannut sekä lähimetsien antimista maustetut tisleet saivat nuoren insinöörin uteliaisuuden heräämään – tuota pitää päästä itsekin testaamaan!
Pontikan sijaan Juho halusi tislata huomattavasti hienostuneempaa tuotetta eli giniä. Lukuisten tislausten ja yrttisekoitusten jälkeen hän kutsui kolmikon ikkunattomaan neuvotteluhuoneeseen maistamaan hänen ensimmäistä luomustaan, 3E Ginin esiversiota.
Tästä alkoi 3E Ginin monivuotinen tuotekehitysprosessi, jonka aikana maistelimme kymmeniä eri ginejä. Meille vahvistui käsitys siitä makuyhdistelmästä, minkä haluamme omasta ginistä löytyvän. Lopputuloksena syksyllä 2022 syntyi maanläheinen, hennon yrttinen ja samettisen pehmeä 3E Gin.
Three Engineers Oy oli luotava.
Resepti-insinööri
Juho
Juho on hyvällä tavalla perinteinen insinööri: analyyttinen, tarkka ja laatutietoinen. Tämä insinöörimäisyys yhdistettynä loputtomalla uteliaisuudella ja sinnikkyydellä luo pohjan kaikille meidän tuotteillemme.
Juho on koulutukseltaan konetekniikan insinööri ja vastaa meidän tuotteidemme reseptiikasta sekä tuotekehityksestä.
Juho on kolmikon Pelle Peloton ja harrastuksenaan testailee rohkeasti eri yrttien makuyhdistelmiä. Hän tunnistaa pienimmätkin makuvivahteet juomista.
brändi-insinööri
Henri
Henri on rohkea visionääri ja haaveilija. Hän innostuu helposti ja näkee ympärillään pelkkiä mahdollisuuksia, kun puhutaan uusien brändien tai tuotteiden luomisesta.
Henri on koulutukseltaan tuotantotalouden DI ja vastaa meidän strategiastamme, brändistämme sekä tuotteidemme markkinoinnista.
Henri on satunnainen nautiskelija ja arvostaa laadukkaita ja ajatuksella valmistettuja drinkkejä. 3E Ginin lisäksi suosikkijuomiin kuuluu legendaarinen Mojito.
TALOUSinsinööri
Veli-Matti
Veli-Matti on yrityksemme järjen ääni, joka varmistaa sopimusten laatimisen lisäksi sen, että meidän pankkitilillämme on muutakin kuin tyhjää.
Veli-Matti on koulutukseltaan konetekniikan DI ja vastaa meidän sopimuksista, taloudesta sekä kolmikon hullujen ideoiden iteroinnista.
Veli-Matti on absolutisti, joka ymmärtää alkoholituotteiden merkityksen ja niiden tuottaman nautinnon. Hän mielellään toimii kotonaan vieraiden baarimikkona, kuitenkaan maistamatta niitä itse.